15 Best Songs Of Last Two Weeks
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
1M ago
Kahden viikon kovimpien biisien joukossa on todella monta uskomattoman hienoa. Soittolistan kannessa poseeraa All That Plazzin oma Kaksipäinen Koira, jonja kakkossingle Hologrammi on vastustamaton krautboogieindie-helmi. Edellisen viikon hienoimpana helmenä Portishead-yhtyeen laulusolisti Beth Gibbonsin ensimmäisen sooloosinglen 22 vuoteen. Portishead on kuitenkin yksi 90-luvun merkittävimpiä yhtyeitä ja Gibbons sen valovoimainen vokalisti. Lisäksi paljon mielenkiintoista musiikkia mm. Daft Punkin Thomas Bangalterilta, The Homyltä, Vampire Weekendiltä, Rebekka Holilta ja vahvat suomalaisjuuret ..read more
Visit website
10 Best Songs of the Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
2M ago
Tammikuun viimeisen viikon musiikkitarjonta on tutun ihanaa. Julkaisutahti kiihtyy kiihtymistään ja vuoden ensimmäinen iso albuminin ilmestyi, kun Radiohead-johdannainen The Smile julkaisi kakkosalbuminsa Wall Of Eyes. Bändihän saapuu muuten kesällä Flow Festivaliin. Päivän Biisit -soittolistalta löydät päivittäin uusia helmiä, tässä viikon 10 mielenkiintoisinta. 1. The Smile – Read The Room Kakkosalbumin ”haastavampaa” osastoa, välillä mennään Sonic Youthin maisemissa, välillä postrockataan, koko ajan taatun orgaaninen ja maaginen ote päällä. The Smilen kakkosalbumi on kokonaisuudessaan ihana ..read more
Visit website
10 Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
2M ago
Vuosi 2024 on lähtenyt käyntiin musarintamalla. Viime viikko oli vielä vähän hiljainen, siksi tällä viikolla fiilistellään myös jotain viime viikon kappaleita. 1. CHRIS LYNN – SOMETHING IN THE WATER Leppoisasti viheltelevä debyyttisingle ruotsalaisduo Chris Lynniltä. Huoleton ja koukuttava feel good -helmi to the max . Julkaisijana uusi Järn-levy-yhtiö, jota pyörittää aiemmin Adam Tenstana tunnettu tukholmalainen starba Adam Taal. 2. Jamie xx – It’s So Good The xx -yhtyeestäkin tuttu tuottajamestari suorittaa kovalla tasolla. Uusi sinkku seilaa hienosti jossain The Knifen tyylisillä vesill ..read more
Visit website
10 Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
4M ago
Joskus muinoin joulukuussa uuden musiikin julkaisutahti hyytyi hyvissä ajoin kohti joulua, mutta näinä ihanina aikoina tälläiset musiikkiteollisuuden vanhat lainalaisuudet ovat onneksi pölyttyneet ja uusia biisejä tälläkin viikolla ilmestyi älyttömän ihanat määrät. Päivän Biisit pursuilee siis uutta musiikkia, kannessa Markus Krunegård, jonka uuden uuden Remix-ep:n julkaisi meidän All That Plazz. Täältä Päivän Biisien alati eläväinen soittolista seurantaan. 1. Markus Krunegård – Miss Joensuu (La La Lars Remix) Meidän All That Plazz julkaisi ruotsinsuomalaisen starban Markus Krunegårdin Nokia ..read more
Visit website
10 Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
4M ago
Ihana julkaisuviikko ja piti vähän odottaa blogautuksen kanssa, jotta saatiin uusi The Smile -sinkku mukaan ja bändi Päivän Biisien kanteen. 10 helmen joukossa tällä viikolla vain yksi suomalainen, pari ruotsalaista ja kourallinen muita helmiä. Muista seurata Päivän Biisejä Spotifyssä. 1. The Smile – Wall Of Eyes Olen vahvasti sitä mieltä, että The Smile on taiteellisesti miltein parasta, mitä Radiohead-osastolla on tapahtumut sitten Kid A -levyn. Wall Of Eyes on esimakua alkuvuodesta julkaistavalta kakkoslevyltä. Täydellistä! 2. Dua Lipa – Houdini Välillä on hittipoppikin ajattoman täydelli ..read more
Visit website
10 Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
5M ago
Mielenkiintoinen julkaisuviikko, paljon pieniä ja isoja indiehelmiä maailmalta ja sitren ”uusi” Beatles-biisi. Päivän Biisien kannessa uuden kaihoisan poppisinglen julkaissut MGMT. Kotimaisia biisejä ei tämän viikon uutuuksista harmillisesti noussut yhtään 10 parhaan joukkoon, mutta sitäkin kovempia ulkomaisia helmiä. Muista seurata Päivän Biisejä Spotifyssä. 1. MGMT – Mother Nature Miedon psykedeelisen indiepopin mestari MGMT julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta viidenneltä levyltään Loss Of Life, joka on bändin ensimmäinen albumi Mom + Pop -levy-yhtiöllä. 18 vuotta MGMT ehti levyttää Sonyl ..read more
Visit website
10 Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
5M ago
Viikon parhaita biisejä hallitsee kansikuvapaikalta Cat Power, jonka tulevalta Bob Dylan -albumilta mukana on kaksi uutta helmeä. Lisaksi ihania indierock-julkaisuja ja kotimaisista mukana super kovan singlen julkaissut Nuoruus. Seuraa Päivän Biisit -soittolistaa Spotifyssä. 1. Cat Power – Mr. Tambourine Man Cat Power on yksi aikamme merkittävimpiä indieosaston laulaja-lauluntekijöitä, joka vahvan oman tuotantonsa lisäksi tunnetaan pysäyttävistä covereistaan. Viime vuoden marraskuussa Cat Power rekonstruoi Lontoon Royal Albert Hallissa Bob Dylanin vuoden 1966 Albert Hall -konsertin. Marraskuun ..read more
Visit website
Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
5M ago
Vilkkaan julkaisuviikon parhaat biisit, olkaa hyvä. Päivän Biisien kannessa tällä viikolla mahtavasti jumittavan kraut-helmensä vihdoin striimipalveluihin laittanut M83. 1. M83 – Mirror Ranskalainen elektonisen musiikin hittiyhtye M83 julkaisi vuoden 2011 Hurry Up, We’re Dreaming -cd:n piiloraidan Mirror nyt ensi kertaa striimipalveluihin. Biisi on sen verran kova kraut-tykitys, että kuulostaa todella freesiltä, lisää tälläisiä maailmaan! https://spotify.link/RYYI5mYH3Db 2. Mustafa – Name of God Kanadalainen Mustafa on vahvasti ehdolla 2020-luvun Nick Drakeksi tai Elliott Smithisti. Tälläist ..read more
Visit website
10 Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
5M ago
Viikon kymmenen parasta biisiä muodostaa jälleen ihanan värisuoran, tuttuun tyyliin jokaiselle jotakin ja Päivän Biisit -soittolistassa vielä kaupan päälle pari kourallista lisää uutuusbiisejä. Tämän viikon kovimman biisin pisti pihalle Phoenix, jonka uudella All Eyes on Me -remix-versiolla ovat mukana BENEE, Pusha T sekä The Neptunes -nero Chad Hugo, älytön better than original -versio. Kotimaisista biiseistä mukana ovat hienot uutuudet julkaisseet indiestarbat Knife Girl ja Jaakko Eino Kalevi. 1. Phoenix – All Eyes On Me (feat. BENEE, Chad Hugo & Pusha T) 2. Bar Italia – Jelsy 3. boy ..read more
Visit website
10 Best Songs Of The Week
Päivän Biisit
by Aleksi Pahkala
6M ago
Päivän Biisit -blogi aktivoituu jälleen. Aletaan listaamaan tälläisiä 10 parhaan biisin listoja. Maailmassa julkaistaan yli 100 000 (jep) biisiä päivässä, eli meitä kuraattoreita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Aiemmin Päivän Biisit -soittolista piti sisällään vain kahden viime viikon parhaat biisit, mutta nyt parhaat biisit pysyvät listalla pidempään, soittolista päivittyy tuttuun tyyliin joka päivä – sitä se on tehnyt alkuvuodesta 2018 saakka. Päivän Biiseihin ei yhä pääse muuten kuin hyvällä biisillä, tehdään se täysin fiiliksellä, nyt ja aina. Toki journalistisia ohjeita ei ihan täysi ..read more
Visit website

Follow Päivän Biisit on FeedSpot

Continue with Google
Continue with Apple
OR