Joulun tunnelmaa
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Joulutunnelmaa kotona Tänä vuonna vietämme joulua kotona perheen ja sukulaisten kanssa. Vuosien varrella joulua on tullut vietettyä monin eri tavoin kotimaassa ja ulkomailla, yksin ja yhdessä, töissä ja vapaalla. Toisinaan joulu on ollut minulle vain arkipyhä muiden joukossa, mutta lasten myötä olen alkanut arvostamaan hidasta ja perinteistä joulunviettoa kotosalla. Juuri nyt hoitovapaalla ollessa hitaasta kotielämästä onkin saanut nauttia oikein kunnolla ja laskeutua joulunaikaan vailla kiirettä ja stressiä. Mielestäni on kuitenkin ihanaa että joulua voi viettää moninaisesti, vaikka joka vuos ..read more
Visit website
Opas peiton hankintaan
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Suuri peittovertailu Viime aikoina on tullut tutkittua peittoja. Jopa siinä määrin, että arvelin jonkun muunkin pyörivän öisin sängyssä näiden ajatusten parissa. Turhautuminen yltyi niin suureksi, että tein kattavan vertailun erilaisista peitoista ja nyt jaan sen teidän kanssa. Makuuhuone on tila, jossa vietämme noin kolmanneksen elämästä ja unen vaikutus ihmisen hyvinvointiin on tutkitusti valtava. Makuuhuone toimii monelle myös pakopaikkana ulkomaailmasta, kun kaikki muu elämässä on vaikeaa. Kodin sisälläkin makuuhuone on turvasatama, johon hakeudumme omaan rauhaan lepäämään, pakoon melulta ..read more
Visit website
8 vinkkiä kodin sisustamiseen
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Sisustuksen tulee tukea arjen toimintoja Usein puhutaan että kodin sisustus on jotain, mikä ei koskaan tule valmiiksi vaan se elää aina muuttuvien sesonkien, elämäntilanteiden ja mieltymysten mukana. Ainakin meillä kotona sisustaminen on aina ajankohtaista, mutta tähän liittyy monta näkökulmaa, joista muutamia avaan ensin hieman. Ensinnäkin, sisustaminen on asia, joka varmasti joillekin tuottaa iloa mutta toisille se on vastenmielistä tai epäkiinnostavaa. Jatkuvasti ei tarvitse olla koluamassa jotain nurkkaa, ellei sisustamisen parissa häärääminen tuota erityistä iloa. Tärkeintä on varmistaa ..read more
Visit website
Kesälomatunnelmia lasiterassilla
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Terassin kesäterveiset Onhan tätä Suomen kesää vielä vaan fiilisteltävä. Ihan muutama vuosi on vasta eletty siten, että ollaan voitu pitää kunnolla vapaata yhtä aikaa kesällä ja kyllä se lomailu vaan maistuu. Pieni hengähdystauko oravanpyörästä on välillä ihan paikallaan itse kullekin. Ja mikäs olisikaan parempi paikka viettää kesää kuin oma terassi? Täällä luodaan uusia muistoja melkein joka päivä. Juuri tässä nimittäin vauvelivauva söi ensimmäiset kesämarjansa pari viikkoa sitten ja voi sitä pientä mustikkasuuta. <3 Kesäaamuina on parhautta nauttia aamupala lasiterassilla, sillä aamuaurin ..read more
Visit website
Naantalin asuntomessut kuvina
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Fiiliksiä Naantalin asuntomessuilta Ensivaikutelmana kaunis suomalainen luonto, jolle on annettu päärooli messualueella sekä talojen sijoittelussa, ulkoasussa että sisustusratkaisuissa. Mäntykangasmaisemat on hyödynnetty maksimaalisesti ja sitä on pyritty suojelemaan haastavillakin rakenneratkaisuilla. Messualue on täynnä hienoja koteja ja kauniisti viimeisteltyjä tiloja. Huikea kokonaisuus ja kerrassaan upea uusi asuinalue. Kävimme messuilla vauvojen kanssa, joten monia upeita kohteita jäi meiltä kokonaan valitettavasti näkemättä. Isoimmat talot kävimme katsomassa ja niistä omia suosikkeja ol ..read more
Visit website
Naantalin asuntomessut: rakentajan tarina
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Kuva: Studio 760 Messurakentajan tarina: Betoniviidakko Meille asuntomessut on yksi kesän kohokohdista ja tänä vuonna ne järjestetään upealla Luonnonmaan saarella Naantalissa. Me kysyttiin erään messurakentajan kokemuksia omasta raksamatkasta ja tuntemuksia näin messujen kynnyksellä, kun kaikki alkaa olla valmista ja on aika avata oman kodin ovet tuhansille messuvieraille. Lakka Kivitalojen kohde nro 8, Betoniviidakko on Emmin ja Samin perheen uusi koti. Emmi, mitkä oli 3 tärkeintä toivetta lähtiessänne raksamatkalle? Me lähdettiin aika lailla takki auki rakentamaan, ei tiedetty mitä on edess ..read more
Visit website
Terassielämää syksyllä
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Lasiterassin syksy Terassikauden jatkuminen vuodenaikojen vaihteluista riippumatta on yksi mukavimpia juttuja meidän kodissa. Tänäkin syksynä olemme saaneet ihastella syksyn sateita ja ruskaa lasiterassilla loikoillen, kastumatta ja lämpimänä pysyen. Lasitusten lisäksi käytössämme on nyt myös terassilämmitin (*tuote saatu osana kaupallista yhteistyötä Lumonin kanssa), jonka ansiosta kodin ulkotilojen käyttömukavuus on optimoitu huippuunsa.  Päivitimme samalla myös terassin sisustuksen syksyyn vaihtamalla tuoreet kukat kuivakukkiin ja oksiin, ja tuomalla tilaan lyhtyjä luomaan tunnelmaa. E ..read more
Visit website
Ruska osana sisustusta
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Tänä syksynä pudonneiden lehtien määrä on ollut jokseenkin ennätyksellinen. Johtuneeko siitä että parin vuoden asumisen jälkeen takapihan kasvillisuus on ehtinyt kunnolla toipumaan rakennusajan rasituksista? Avoterassit ovat saaneet kauniin kellertävän lehtipeitteen ja ruska on tullut osaksi jokaisen huoneen sisustusta maisemaikkunoiden kautta. Toki syksyisin tekee muutenkin mieli päivittää kodin sisustusta pienillä muutoksilla, kuten vaihtamalla tekstiileitä ja korvaamalla tuoreet kukat kuivakukilla tai oksilla. Tänä syksynä loppuraskauden väsymys ja anemia ovat kuitenkin tehneet vähän laisk ..read more
Visit website
Vauvan huone
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Vauvan huoneen sisustus Meidän kodin ylimääräinen huone on vihdoin saamassa kunnollisen käyttötarkoituksen. Aiemmin joogahuoneena toiminut tila valmistautuu palvelemaan pian syntyvän vauvan huoneena. Olemme viime kesästä lähtien pikku hiljaa tehneet erinäisiä hankintoja, kuten nojatuolin, pinnasängyn ja lipaston. Osittain hankintoja on tehty vauvaa varten second-handina torista sekä instagram-kirppiksiltä, osittain saatu ihanilta ystäviltä ja osittain ostettu ihan uutena. Inspistä vauvan huoneen sisustusratkaisuihin on haettu mm. pinterestistä, sisustuslehdistä ja asuntomessuilta. Halusim ..read more
Visit website
Heijastuksia ikkunasta luontoon
Villa Lume » Interior
by Villa Lume
1y ago
Kaupallinen yhteistyö: Lammin Ikkuna Oy Jo talon haaveiluvaiheessa meillä oli selkeä visio siitä, että talosta tulisi avautua suora ja esteetön maisema suomalaiseen luontoon. Asumismuotona omakotitalo, jonka sijainti olisi kaupungissa mutta kuitenkin lähellä luontoa, oli meille oleellinen. Kaipasimme tiivistä yhteyttä sisä- ja ulkotilojen välille ja heijastuksia ikkunasta luontoon. Ikkunoilla tärkeä rooli talovision toteuttamisessa Ilmansuuntien tarkastelu oli tärkeä teema tonttien kartoittamisen yhteydessä. Tiesimme, että isot etelään avautuvat ikkunat voisivat pahimmillaan tarkoittaa tukala ..read more
Visit website

Follow Villa Lume » Interior on FeedSpot

Continue with Google
Continue with Apple
OR